Orkideoiden tuonti EU:n alueelta on sallittua kun kyse ei ole luonnosta otetuista orkideoista. EU:n aluetta ovat mm. Madeira, Azorit. Kanarian saaret käsitellään ryhmässä EU:n ulkopuolinen Eurooppa (ks. alla).
Tuonnissa on selvitettävä erikseen lajien uhanalaisuutta valvovat CITES-määräykset (Ympäristökeskus) ja kasvitautien torjuntaa koskevat määräykset (Evira).
Tuonti Euroopan ulkopuolelta on luvanvaraista. CITES-lupakäytännöllä valvotaan uhanalaisten lajien kauppaa. Suomen ympäristökeskus myöntää maahan tuleville orkideoille tuontiluvan. Sen on oltava voimassa orkidean saapuessa maahan. On varaudutttava siihe, että luvan saanti saattaa kestää epäselvissä tapauksissa kuukaudenkin. Hakemuslomakkeen saa ympäristökeskukselta. Tuontilupa maksaa 100 euroa (2012). Tuontiluvan lisäksi tarvitaan myös vientilupa, jonka myöntää lähtömaan CITES-viranomainen tai rekisteröity taimitarha.
CITES-rajoitukset eivät koske siemeniä, siitepölyä, pullotaimia eivätkä keinotekoisesti lisättyjen kasvien leikkokukkia. Toisen poikkeuken muodostavat keinotekoisesti lisätyt Cymbidium-, Dendrobium-, Phalaenopsis- ja Vanda-risteymät. Edellytyksenä on, että nämä lajit ovat kukkivia tai jos ne eivät kuki samoja lajeja on erässä vähintään 20 kappaletta. Lisäksi kasvien kaupallinen alkuperä pitää olla selvästi tunnistettavissa.
CITES-luvan lisäksi ja siitä erillään, orkideoiden tuonti EU:n alueelle vaatii kasvin lähtömaassa kirjoitetun terveystodistuksen (Phytosanitary sertificate). Terveystodistus tarvitaan myös pullotaimille ja leikkokukille. Tämä todistus ei saa olla 14 päivää vanhempi maahan tultaessa. Orkideoiden on oltava joko paljasjuurisia tai epäorgaaniseen alustaan istutettuja tai orgaanisella maa-aineksella on oltava oma terveystodistus. Suomeen saavuttaessa tulliin tilataan Evirasta kasvintarkastaja, joka perii tarkastuksesta vähintään 67 euroa (2012).
Poikkeuksena Euroopan ulkopuolisista maista saa tuoda omaan käyttöön ilman kasvin terveystodistusta enintään 20 leikko-orkideaa (ei ruukku-).
Merkittävin varotoimia aiheuttava tekijä on palmuripsiäisen leviämisen estäminen.
Esimerkiksi Norja, Sveitsi, Venäjä ja Kanarian saaret
Evira: Leikko-orkideoja matkustaja saa tuoda tuliaisina EU:n ulkopuolisista Euroopan maista 20 kappaletta. Ruukkuorkideoja saa tuoda omaan käyttöön viisi sisätiloissa kasvatettavaa ruukkuorkideaa ja toiset viisi ulos istutettavaksi. Suurempia orkideamääriä tuotaessa kasveilla on oltava kasvinterveystodistus.
Suomen ympäristökeskus CITES-lupien kautta valvotaan uhanalaisten lajien tuontia
Suomen ympäristökeskus Orkideoiden tuonti
Evira valvoo tuontia kasviautien ja tuholaisten maahanpääsyn torjumiseksi. Lisätietoja orkideoista.
Tulli Tullin kasvien tuontimääräykset