Rekisteröitymisohje / Rekisteriseloste ja henkilötietojen käyttäminen
Tutustu myös yhdistyksen Facebook-sivuun sekä yhdistyksen avoimeen keskusteluryhmään Facebookissa
A A A
11 kesäkuun, 2010

On kyllä mielenkiintoista, kuinka tarkkaan orkideat tajuavat vuodenaikojen kulun. Viikonlopun kastelukerralla huomasin, että Ctt. Gold Diggerin ja G. aurantiacan kukkatupet eivät ole enää tyhjät, vaan niissä on nupun alut. Toissapäivänä huomasin myös Paph. delenatiissa nupun puskevan esiin lehtien välistä. Nämähän kukkivat keväällä eivätkä ole minulla olleet hyvässä valossa, kun olen ajatellut luonnonvalon antavan niille signaalin nuppujen kehitykseen. Kukkivat ja nupulliset kasvit ovat päässeet lähimmäs lamppua. (Viime keväänä kissa söi delenatiin nupun, nyt en enää laita sitä kukkapöydän reunalle…)

Ikkunaan piti saada lisää tilaa kasveille ja rakensin riippuvan ruukkutelineen. Teline on tehty koivuvanerista ja kiinnitetty vaijerilla katossa oleviin kahteen koukkuun. Virtaviivaiselle laudalle pääsivät vaatimattomat ei-kukkivat orkideat.
Yritän tavoitella sisustamisessa kasvienkin osalta esteettisyyttä, vaikka kasvien määrä on asunnon kokoon nähden sisustuksellisesti käsistä lähtenytkin.
Jos joku, jolla ei ole nikkarointimahdollisuutta, kiinnostuu tällaisesta telineestä, voipi laittaa yksityisviestiä.

Vandani asustavat pohjois- ja länsi-ikkunalla. Länsi-ikkunalla (pesu- ja kodinhoitohuoneessa) Ascocentrum aurantiacum ja Vanda pumila sekä tuvan pohjoisikkunalla molemmat Prinsessa Mikasat (Blue ja Pink) tekevät uusia versoja. Mahtaa niistä tulla puskat, jos pärjäävät hoidossani pitemmän päälle 🙂

Niitä staattisia kalvoja on useita eri malleja; mm. näytti olevan semmoinen malli, jossa on “kuurankukkia”;siis valo pääsee sisälle, mutta sisälle ei näe ulkoa. Leveys on 46 cm ja joitakin malleja myydään metreittäin.
Olen laittanut kahden itäpuolen makuuhuoneen ikkunoiden väliin salusiinit valkoisesta valoverhokankaasta; joten ne eivät vie tilaa ikkunalaudalta. En kuitenkaan tahtoisi kaikkia ikkunoita tehdä samanlaisiksi.

Tulee mieleen, että värilliset kalvot ja kankaat muuttavat auringon spektriä, mikä voi vaikuttaa kasvuun. Tästä on olemassa tutkimustietoa.
Itse käytän eteläikkunalla valkoista voile-verhoa. Se ulottuu vaakatasossa vain alaikkunan yli ja on helppo laittaa paikalleen tai ottaa pois sään mukaan. Ikkunanpielissä on ripustuskoukut.

Ennen kuin huomaammekaan aurinko alkaa porottaa varsinkin eteläikkunalle.
Olen miettinyt kasvieni suojaamista. Viime kesänä laitoin keskipäivän ajaksi vihreää verkkoa. Nyt olen ajatellut laittaa ikkunaan ns. staattista kalvoa. Onko kenelläkään kokemusta siitä (paitsi ehkä auton ikkunoissa…). Sitä on useita eri malleja. (mm. Etolassa). Kuinka paljon se pidättää auringon valoa ja toisaalta ovatko kasvit sen takana palamatta?
Suurin käyttäjämäärä: 80
Käyttäjiä juuri nyt:
4 Vieras(ta)
Tämän sivun lukijoita nyt:
1 Vieras(ta)
Aktiivisimmat käyttäjät:
aLycaste: 231
s.sipuli: 137
Teenjuoja: 114
Catasetum: 103
Sirkeli: 102
Pepe: 75
MaNi: 70
veronica: 51
Tillandsia: 40
Labi: 21
Uusimmat käyttäjät:
Tarja Sipponen
Tiina Tähtinen
Irma Honganpuhto
Virpi Nieminen
marisiskokhd
Jouni Tornberg
Salla Nyholm
Päivi Tiitu
oonauunila
Tuuli Koski
Tilastot:
Ryhmät: 1
Aihealueita: 28
Otsikoita: 364
Viestejä: 2910
Käyttäjätilastot:
Vieraskirjottajia: 129
Käyttäjiä: 98
Moderaattoreita: 1
Ylläpitäjiä: 1
Ylläpitäjiä: Ylläpito
Moderaattoreita: wphuolto