Rekisteröitymisohje / Rekisteriseloste ja henkilötietojen käyttäminen
Tutustu myös yhdistyksen Facebook-sivuun sekä yhdistyksen avoimeen keskusteluryhmään Facebookissa
A A A
Projekti jatkuu. Punaisen katleijan pikkutaimet pääsivät nyt yhteismajoituksesta (mikä kesti aika kauan) omiin mukeihinsa. Rahkasammal oli kasvanut niin paljon, että taimet peittyivät miltei täysin sen sekaan. Hyvin ne olivat ilmavassa sammaleessa pärjänneet ja kasvattaneet juuria lisää. Nyt taimet ovat neljässä purkissa – osa pareittain, osa yksinään. Kahteen salaattirasiaan olen pohjalle laittanut lekasoraa ja toiseen tiilimurskaa, joiden sekaan vettä. Salaattien kansiksi tulivat toiset yhtä suuret rasiat ja ilma-aukot väliin. Ei muutos näin varmaankaan tunnu liian suurelta. Katsotaan, miten reagoivat.

Kaksi voimistunutta Rhynchostylis gigantea -babya luovutti tänään oman “keskoskaappinsa” (=salaattirasia toinen rasia kantena) rahkasammal-hiilivarusteineen vuorostaan neljälle pikkuiselle Aerides houlletiana -pienokaiselle ja saivat jakaa uuden kodin kahdestaan muovikorissa. Laitoin orkideat kaksistaan asumaan, etteivät tuntisi oloaan yksinäiseksi ja saavat tukea toisistaan. Näyttää jonkin ajan kuluttua kahden orkidean yhteisistutus mukavammalta. Alkuelämä lasipullosta salaattirasiaan ja sieltä koriin on mennyt ilman murheita ja koti-ikävää Thaimaahan. Samaa toivon pikku nelikolta. Pidin kaksikkoa (kolmas “sisarus” “adoptoidaan”) salaattirasiassa vähän pidempään: yhden kuukauden. Aika jännää tämä “vauvaorkkujen” kasvatus.
Suurin käyttäjämäärä: 80
Käyttäjiä juuri nyt:
4 Vieras(ta)
Tämän sivun lukijoita nyt:
1 Vieras(ta)
Aktiivisimmat käyttäjät:
aLycaste: 231
s.sipuli: 137
Teenjuoja: 114
Catasetum: 103
Sirkeli: 102
Pepe: 75
MaNi: 70
veronica: 51
Tillandsia: 40
Labi: 21
Uusimmat käyttäjät:
Tarja Sipponen
Tiina Tähtinen
Irma Honganpuhto
Virpi Nieminen
marisiskokhd
Jouni Tornberg
Salla Nyholm
Päivi Tiitu
oonauunila
Tuuli Koski
Tilastot:
Ryhmät: 1
Aihealueita: 28
Otsikoita: 364
Viestejä: 2910
Käyttäjätilastot:
Vieraskirjottajia: 129
Käyttäjiä: 98
Moderaattoreita: 1
Ylläpitäjiä: 1
Ylläpitäjiä: Ylläpito
Moderaattoreita: wphuolto