Rekisteröitymisohje / Rekisteriseloste ja henkilötietojen käyttäminen
Tutustu myös yhdistyksen Facebook-sivuun sekä yhdistyksen avoimeen keskusteluryhmään Facebookissa
A A A
11 kesäkuun, 2010

Colbert avasi molemmat nuput ja nyt huomasin, että toisestakin versosta nousee nuppuvarsi! En ole rohjennut vaihtaa ruukkua ja kastelu on vähän konstikasta, kun ruukku todellakin on pieni ja näiden sijoituspaikka on vähän turhan aurinkoinen, mutta näyttää tuo pärjäävän. Kehler on kotiutunut uuteen ruukkuunsa ja alustaansa hyvin ja näkyy kasvattavan juuria. Pulcherrima avasi melkein kaikki nuput, kasvattaa haaraa kukkavanaan ja on tehnut kokonaan uudenkin vanan, jossa nuput jo pullistuvat. Ovat kyllä poikkeuksellisen elinvoimaisia. Pikku perhosorkidea kärsi suuremman järkytyksen päädyttyään ilmavampaan kasvualustaan, mutta eiköhän sekin siitä tokene. Kukkia on siinä enää kaksi, lehdet taas näyttävät hyviltä. Tällaiset kasvit sopivat minulle hyvin: sain isot kasvit ilman hankalaa taimikasvatusvaihetta ja ilon kukistakin saman tien.

11 kesäkuun, 2010

Tilasin itselleni tällaiset kesäkukat. Nämä tulivat poistettujen katleijoiden tilalle ja toivoakseni viihtyvät tässä asunnossa paremmin. Sain kauniit hyväkuntoiset kasvit. Venuksenkengillä on komeat kirjavat lehdet ja toinen (Colbert) pykää peräti kahta kukkaa. Toinen on Kehler. Kengät ovat pikkuisissa ruukuissa, ja siirrän ne isompiin, kunhan hiukan toipuvat matkastaan. Perhosorkidea on tavis, Sogo Sakura. Toissa kesänä sain jonkin Sogo-tyypin perhosorkidean, joka on osoittautunut ahkeraksi ja topakkavartiseksi kukkijaksi, ennen en niin osannut tällaisia arvostaa. Tämä on tiukassa sammaleessa, josta siirrän sen piakkoin kaarnapohjaiseen kasvualustaan hiukan isompaan ruukkuun. Kaupan päälle tuli Doritaenopsis (Phalaenopsis) pulcherrima ‘alba’, se on reilun kokoisessa ruukussa hyvässä kasvualustassa. Hyvin sekin selvisi matkasta, yksikään nuppu ei näytä kuihtumisen merkkejä. Suurin nuppu jo raottuu.

11 kesäkuun, 2010

Etsin tietoa tuosta Colomista, ja ei se taida sopia käytettäväksi sillä tavoin kuin ajattelin, koska se ei johda kosteutta riittävästi. Phragmipediumille voisi toimia hiilen, perliitin ja seramisrakeen seos, jos haluaa jotain muuta kuin perinteisintä kasvualustaa. Ari kehui phragmien hoidon helppoutta ja sanoi joko kastelevansa lautaselle tai pitävänsä aina lautasella vettä, mutta valitettavasti en muista, mitä kasvualusta sisälsi ja ovatko kasvit ulkona tuulessa vai sisätiloissa. Kyllähän ne phragmit, joiden esivanhemmat luonnossa elävät vettä virtaavilla vuorenrinteillä (Phrag. schlimii) ja välillä kokonaan veden allakin, kosteudesta tykkäävät. Kuivemmasta pitävät, isot pitkäviiksiset kasvit viihtyvät varmasti toisenlaisessa hoidossa ja kasvualustassa paremmin.

6 helmikuun, 2011

Enpä ole moisesta kasvualustasta kuullutkaan. Vähän mietityttää tuo maininta, että siinä olisi lannoite mukana. Jos näin on, silloinhan joka kastelukerralla lannoitetta liukenee myöskin silloin kun ei pitäisi eli kasvin lepoaikana.
Teenjuoja: muista vain se nyrkkisääntö, että juuret eivät tykkää kylmästä jos ovat märkiä pitempään. Juurten pitäisi kuivahtaa nopeasti, mitä viileämpää on.
Itse olen myös ajatellut hankkia Pharagmipediumin. Wichmannin sivuja katsellessa löysin neljä kasvia joiden pitäisi pärjätä lämpimässä olosuhteissa. Siellä olisi tarjolla paljon ihanuuksia tästä suvusta, mutta ne kaikki näyttävät tarvitsevan sitä viileämpää ilmastoa jota minulla ei ole tarjota.

11 kesäkuun, 2010

Jatkanpa tähän vanhaan ketjuun vähän tulevasta yhteistilauksesta. Sieltä olisi mahdollista tilata kasvualustaa nimeltä Colomi. Onko jollain tästä kokemusta, oletteko käyttäneet yksistään vai orgaaniseen materiaaliin sekoitettuna? Mitä eroa on Colomilla verrattuna Seramikseen? Siis siihen, joka on vettä pidättävää poltettua saviraetta. Minulla on yhden venuksenkengän kasvualustasta suuri osa jotain kevyiden pyöreähköjen valkoisten kivien näköistä ainetta, vaihtaessani kasvualustan otin ne talteen ja käytin uudestaan. Colomi lienee samantapaista, paitsi että siinä näyttää olevan lannoite mukana ja kai se vettäkin vähän varastoi?
En kyllä tarvitsisi yhtään uutta kasvia, mutta tietysti jotain tekisi mieli, ja sain idean, että voisin tilata kokeeksi pienikasvuisen phragmipediumin, istuttaa sen pelkästään tähän Colomiin (kenties hiilenpalojen kera) saviruukkuun ja pitää lautasella aina vähän vettä. Minullahan ei ole parvekkeen lisäksi varsinaista viileää kasvatuspaikkaa ellei kasvi ole niin pieni että mahtuu tuuletusikkunan väliin, mutta saviruukun, kivipohjaisen kasvualustan ja kylmän tuntuisen ikkunalaudan avulla lämpötilan saisi ainakin tuntumaan alemmalta.
Muutenkin olen vähän kyllästynyt orgaanisiin kasvualustoihin. Ne lahoavat, homehtuvat, kasvattavat sieniä, ja uutena etenkin kaarna tuppaa olemaan kovin kuivaa.

2 helmikuun, 2011

Syysmyöhään lähetin vielä tilauksen Wichmannille, kun huomasin heidän sivuillaan orkidean Cymbidium Sarah Jean ‘Ice’. Se saapui hyvin pakattuna viime perjantaina,eikä pieni pakkanen päässyt puraisemaan. Yllätys oli suuri, kun paketista kuoriutui iso kasvi , kolme suurta kukkavartta ja toiset kolme pienempää tulossa.
Suurin käyttäjämäärä: 80
Käyttäjiä juuri nyt:
3 Vieras(ta)
Tämän sivun lukijoita nyt:
1 Vieras(ta)
Aktiivisimmat käyttäjät:
aLycaste: 231
s.sipuli: 137
Teenjuoja: 114
Catasetum: 103
Sirkeli: 102
Pepe: 73
MaNi: 70
veronica: 51
Tillandsia: 40
Labi: 21
Uusimmat käyttäjät:
marisiskokhd
Jouni Tornberg
Salla Nyholm
Päivi Tiitu
oonauunila
Tuuli Koski
Maire Peltonen
Krista Sirviö
Juha Airo
Anne Järvinen
Tilastot:
Ryhmät: 1
Aihealueita: 28
Otsikoita: 364
Viestejä: 2908
Käyttäjätilastot:
Vieraskirjottajia: 128
Käyttäjiä: 99
Moderaattoreita: 1
Ylläpitäjiä: 1
Ylläpitäjiä: Ylläpito
Moderaattoreita: wphuolto