Rekisteröitymisohje / Rekisteriseloste ja henkilötietojen käyttäminen
Tutustu myös yhdistyksen Facebook-sivuun sekä yhdistyksen avoimeen keskusteluryhmään Facebookissa
A A A
Tiedotus toiminut tosi hyvin, niin radiossa kuin lehdissäkin – kiitokset tiedotustiimille 🙂
Väkeä oli solkenaan torstaina, kuten myös tänään kahteen asti, jolloin hiljeni – olisikohan traktorimarssi liikenneruuhkinen saanut ihmiset välttelemään kaupungilla kulkemista? Aivan sama tilanne kuin edellisvuonna (?) suomi-ruotsi jääkiekkomatsin aikana. Ehdin jopa kuvata, tässä muutama kuva.
Koska kuningattarista on jo kuvia aloitan katleijoilla.
Cattleya schroederae kuva ei tee oikeutta kasvin upeudelle, sillä samanlainen kukkien ilotulitus myös vastakkaisella puolella.
Eikä Cattleya trianae ‘Aranka Germanske’ jäänyt yhtään jälkeen, kukat vielä jonkin verran suuremmat, hohtavan valkoiset

Talvipuutarhan kuningattarilla mahtava kukinta! Paljon juuri avautuneita ja vielä nupussa olevia kukkia, pitkät kukintovarret. Riittää siten hienosti myös lumikuningatar-päiville 10.-13.3.2016 to-pe 12-15 ja la-su 12-16. Tulkaapa katsomaan – tuomme mukanamme myös omia orkideoitamme ja meitä on useita paikalla ihan juttuhetkiäkin varten 🙂
Kuvat 1.3.2016
Suurin käyttäjämäärä: 80
Käyttäjiä juuri nyt:
2 Vieras(ta)
Tämän sivun lukijoita nyt:
1 Vieras(ta)
Aktiivisimmat käyttäjät:
aLycaste: 231
s.sipuli: 137
Teenjuoja: 111
Catasetum: 103
Sirkeli: 102
Pepe: 73
MaNi: 70
veronica: 51
Tillandsia: 40
Labi: 21
Uusimmat käyttäjät:
Maire Peltonen
Krista Sirviö
Juha Airo
Anne Järvinen
annukkalehtimaki09
Tarja Junkkila
Tatiana Razumova
Jari Tschernij
Anne Holland-Ojala
Timo Alestalo
Tilastot:
Ryhmät: 1
Aihealueita: 28
Otsikoita: 364
Viestejä: 2905
Käyttäjätilastot:
Vieraskirjottajia: 128
Käyttäjiä: 102
Moderaattoreita: 1
Ylläpitäjiä: 1
Ylläpitäjiä: Ylläpito
Moderaattoreita: wphuolto