Rekisteröitymisohje / Rekisteriseloste ja henkilötietojen käyttäminen
Tutustu myös yhdistyksen Facebook-sivuun sekä yhdistyksen avoimeen keskusteluryhmään Facebookissa
A A A
Jos toimit viimeistään keskiviikkona, voin vielä tehdä muutoksen tilaukseesi, mutta kaikki, jotka nyt innostuvat, harkintaa kiitos, ettei tule sählinkiä. Tiedän kyllä omastakin kokemuksesta, että mieli muuttuu koko ajan.
Nämä hinnat on määritelty viime joulukuussa. Ne ovat voineet tarhalla korjautua sen jälkeen suuntaan tai toiseen. Myös kasvien koot vaihtelevat hinnan mukaan. Eli, hinnat ovat ne, jotka olemme sopineet, eikä niihin tehdä muutoksia. Vai nostetaanko samalla myös ne hinnat, jotka nyt ovatkin kalliimpia
Wichmann on nyt ensi kertaa toimittamassa meille. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin loppuu asti.

Pari kysymystä:
Tein tilaukseni maaliskuun alussa. Onko mahdollista vielä lisätä jotain tilaukseen nyt jälkikäteen?
Jotkut kasvit ovat nyt halvempia Wichmannin www-sivuilla kuin meidän yhteistilauslistalla. Jos hinta on laskenut, saisimmeko mekin samat kasvit sillä halvemmalla hinnalla? Esim. phalaenopsis liodoro on yhteistilauslistassa 23,30 euroa, mutta Wichmannin sivuilla se on vain 18,90, eli 4,40 euroa vähemmän.

22 lokakuun, 2011

Mikähän se tilauksen viimeinen jättöpäivä on. Ketjun alussa on 31.3. Lehdessä lukee sunnuntai 1.4, päivä jota saa odotella ennenkuin osuu kohdalle. Vai olenko se minä, joka ei vaan ymmärrä näitä kalentereita. Ajattelin vain niitä, jotka jättävät tärkeätkin asian viime hetkeen:)

18 marraskuun, 2014

Ei voinut vastustaa oli ihan pakko tilata pari Cypripediium Ulla Silkensiä ja parviflorum pubescens lisätilauksena. Hari, katsotko että ne menee sinne miun tilauksen jatkoksi Kiitos.
Mie taisin myös tehdä virheen ja U. Silkensit pitäisi saada myös samaan matkahuoltopakettiin ja laskulle ei käteismaksuun.
Nämä puutarhaan istutettavat on nyt jännittäviä seurata jos kestävät meidän talvia pienellä suojaamisella.

Saatanpa tietääkin. 94 tilaajaa ja 595 tilausriviä. Pitkiä listoja on tavallista enemmän. Loppurytinä on vielä edessäpäin, joten saa nähdä miten taloustilanne ja tarhan uutuus heijastuvat lopulta tilausmääriin.
Suosituimmuuslistalla ulko-orkideat ovat vallanneet kärkisijat. Näitä ei olekaan aikaisemmin ollut yhteistilauksessa tarjolla.

Jokaisesta tilauksesta pitäisi tulla sähköpostiin tilausvahvistus. Sen voi tulostaa myös itse heti tilauksen lähettämisen jälkeen (proforma-nappi) ja jos olet rekisteröitynyt, vahvistuksen voi tulostaa myöhemminkin. Vaikea sanoa, miksi jotkut eivät ole saaneet vahvistusta. Kannattaa tarkistaa roskapostikansio. Aina tilaus on kuitenkin löytynyt täältä päästä. Jos tuntuu epävarmalta, laita kysely ari.matikka miuku gmail.com.
Suurin käyttäjämäärä: 80
Käyttäjiä juuri nyt:
4 Vieras(ta)
Tämän sivun lukijoita nyt:
1 Vieras(ta)
Aktiivisimmat käyttäjät:
aLycaste: 231
s.sipuli: 137
Teenjuoja: 114
Catasetum: 103
Sirkeli: 102
Pepe: 73
MaNi: 70
veronica: 51
Tillandsia: 40
Labi: 21
Uusimmat käyttäjät:
marisiskokhd
Jouni Tornberg
Salla Nyholm
Päivi Tiitu
oonauunila
Tuuli Koski
Maire Peltonen
Krista Sirviö
Juha Airo
Anne Järvinen
Tilastot:
Ryhmät: 1
Aihealueita: 28
Otsikoita: 364
Viestejä: 2908
Käyttäjätilastot:
Vieraskirjottajia: 128
Käyttäjiä: 99
Moderaattoreita: 1
Ylläpitäjiä: 1
Ylläpitäjiä: Ylläpito
Moderaattoreita: wphuolto