Rekisteröitymisohje / Rekisteriseloste ja henkilötietojen käyttäminen
Tutustu myös yhdistyksen Facebook-sivuun sekä yhdistyksen avoimeen keskusteluryhmään Facebookissa
A A A
Nää on oikeasti jänniä otuksia – mielenkiintoisempia kuin uskoinkaan 🙂
Olen nähnyt omissani kaksi aikuista, ovat kyllä niin vilkkaasti liikkeellä että saattaa niitä olla useampiakin. Tosin yksi aikuinen elää noin 50 päivää, jona aikana se “munii” 400-500 uutta yksilöä. Näistä tulee viidessä päivässä jo ruokaa etsiviä petoja. Ne voivat syödä elinaikanaan 400 pientä villakirvaa – siis jokainen. Ja mesikastetta ruokaryypyksi 🙂 Näistä sitten pitäisi kehittyä uusia “leppiksiä”. Oloni eivät taida vastata luontoa, sillä näillä luvuilla ilma olisi jo leppiksistä sakeana 🙂
Jatketaan tätä keskustelua biologisen torjunnan puolella. aLycasteelle pyyntö: laittaisitko nuo viestisi kuvineen myös sinne ja lehtijuttua varten kuvat myös mulle 🙂

22 lokakuun, 2011

Tässä kuvia omalta viljelmältäni. Rauhallisia otuksia. Purema oli oma vika, minäkin purisin jos joku tulisi tempaamaan aterialta.
Ensimmäisessä kuvassa toukasta kuoriutuu uusi pirkko. Nämä pirkot sitten ohjautuvat villakirvapopulaatioon munimaan, näin on ruokaa heti tarjolla.
Suosittelen myös kaktusten hoitoon. Tuo kuvassa oleva ferokaktus oli keväällä täysin villakirvojen vallassa, ei ole enää.

Laitoin tuonne hoitopuolelle jo kuvat näistä amerikanleppäpirkoista, tässä uudelleen jotta ovat asiayhteydessä.
Nämähän ovat lihansyöjiä, joten siksi aLycasten sormet ovat varmaan niiden mielestä herkullisia 🙂 Pysyvät reviirillään hienosti, eivätkä lähde vaeltamaan ympäri taloa…

Taisimme aLycasteen kanssa saada todellisen superluokan kannan 🙂 Tarpeeksi niitä tuijottaneena olen mielestäni oppinut erottamaan ne villakirvoista ihan hyvin, mutta kylässä kävijöille ne ovat koettelemus – ei ole yhtään kiva ihailla kasvia, jonka kukat ja muutkin osat ovat valkoisen töhnän valtaamat. Ne lähtevät kyllä huuhtelemalla hyvin helposti ja jälkiä jättämättä pois.

22 lokakuun, 2011

Myös biologista torjuntaa voi käyttää. Villakilpikirvojen hävittämiseen käytetään kasvihuoneissa Amerikanleppäpirkkoa, Cryptolaemus montrouzieri. Ei toimi ehkä asuinhuoneessa, mutta jos kasvit voi sijoittaa johonkin suljettuun tilaan, esimerkiksi kasvikaappiin, saattaa torjunta onnistua. Ei ehkä kannata yrittää, jos on jo käyttänyt jotain kemiallisia myrkkyjä. Pirkotkaan eivät taida pyretriiniä kestää. Tai ainakin pitää riittävän pitkän varoajan.
Teimme alkukesästä yhteistilauksen näitä pirkkoja ja ainakin oma kantani viherhuoneessa voi hyvin, ehkä jo liiankin hyvin. Tämä oli jo toinen tilaukseni, viime vuonna en vapauttamisen jälkeen nähnyt ainoatakaan, tänä vuonna onnistui paremmin. Villakilpikirvat ovat hävinneet, tai ainakin luulen niin, molempien toukkavaiheet kun ovat niin samannäköisiä. Nuo toukat eivät ole kovin kauniita, ja sitäpaitsi purevat, jos pääsevät iholle, huh. Ajattelin että häviävät sitten kun ruoka loppuu, mutta nyt näyttäisi populaatio vain kasvavan.

Vahvat, ympäristölle erittäin vaaralliset myrkyt kiellettiin EU:ssa jokunen vuosi sitten ja tämä on siitä seurausta. Sama tilanne on myös muussa kasvien tuotannossa, joten nykyään pitää tarkkailla joka ainoata kotiin tuotavaa kasvia potentiaalisten salamatkustajien löytämiseksi. Ei riitä, että tsekkaa juuri ostamansa kasvin ja luottaa siihen, ettei mitään löytynyt, sillä tuholaisten esiasteita on vaikea nähdä. Tarkkailua tarvitaan koko ajan, vaikka se välillä oikeasti risookin.

Olet siis saanut perheenlisäystä. Luin hiljattain joltain jenkkisivustolta ohjeen, miten selvitä villakirvojen kanssa, jotakin tähän tapaan: “heitä kasvit pois tai opetele elämään niiden kanssa”. Itse sain Kargelta yhteistilauksessa tulleesta kasvista muutama vuosi – n. 4-5 vuotta sitten – villakirvakannan, jota edelleenkin myrkytän. Joka kastelukerralla penslaan niitä Spruzitilla ja aina niitä löytyy. Lisäksi ne p****t leviävät helposti ilmavirran mukana, nyt olen löytänyt niitä kliiviastani, joka asuu toisessa huoneessa kuin orkut.
Suurin käyttäjämäärä: 80
Käyttäjiä juuri nyt:
1 Vieras(ta)
Tämän sivun lukijoita nyt:
1 Vieras(ta)
Aktiivisimmat käyttäjät:
aLycaste: 231
s.sipuli: 137
Teenjuoja: 111
Catasetum: 103
Sirkeli: 102
Pepe: 73
MaNi: 70
veronica: 51
Tillandsia: 40
Labi: 21
Uusimmat käyttäjät:
Maire Peltonen
Krista Sirviö
Juha Airo
Anne Järvinen
annukkalehtimaki09
Tarja Junkkila
Tatiana Razumova
Jari Tschernij
Anne Holland-Ojala
Timo Alestalo
Tilastot:
Ryhmät: 1
Aihealueita: 28
Otsikoita: 364
Viestejä: 2905
Käyttäjätilastot:
Vieraskirjottajia: 128
Käyttäjiä: 102
Moderaattoreita: 1
Ylläpitäjiä: 1
Ylläpitäjiä: Ylläpito
Moderaattoreita: wphuolto