Ale!

Orkidealehti 2/2016

6,00 4,00

Varasto loppu

Kuvaus

ORKIDEA VIRITTÄÄ ANSAN

Nykymaailmassa saa niin harvoin iloita jonkin jo paikallisesti kadonneeksi luullun kasvilajin löytymisestä. Tällainen ilonaihe on Plocoglottis lowiin löytyminen Singaporesta, jossa siitä ei ole ollut havaintoa sataan vuoteen. Nyt on Singaporen orkideoita etsinyt ryhmä Matti Niissalon johdolla löytänyt kasvupaikan, jossa sitä kasvaa runsaasti. Kasvin tapa pölyttyä on ovela: kun pölyttäjä laskeutuu kukalle, kukka nappaa sen tiukasti otteeseensa. Vielä ei tiedetä, minkä lajin hyönteinen tämän yllätyksen saa kokea.

Kämmekkäpenkin kuulumisia ja uudet kämmekät

Zoja Pienimäen kämmekkäpenkin kesä 2015 sujui vanhojen kasvien suhteen hyvin, mutta tulokkaat aiheuttivat päänvaivaa.

Kesää odotellessa kannattaa kaivaa retkeilyoppaat esille ja suunnitella kämmekkäretkiä! Meillä suomalaisilla on mahtava oikeus kulkea luonnossa, vieläpä opastettuja polkuja pitkin, Saaristomereltä Lemmenjoelle asti.

Kymbidien kasvatusresepti

Kymbideistä sanotaan usein, että niitä on vaikea kukittaa uudelleen. Itselläni niitä on neljä ja ne ovat kukkineet joka vuosi, sanoo Anna-Liisa Sillanpää ja kertoo, miten hän on niitä hoitanut.

Lasikon siivous kuuluu orkideankasvattajan arkeen. Lasikossa on helppo kasvattaa orkideoita, sillä valo, lämpö, ilmankierto ja -kosteus ovat helposti säädeltävissä. Aika ajoin kasvit tarvitsevat huoltoa ja lasikko siivoamista.

Seitsemäs retki Tallinnan orkideanäyttelyyn sujui perinteiseen tapaan orkideoita ihaillen ja ostoksia tehden. Päivän aikana oli myös mahdollista kulkea Bastionin tunneleissa.

Näin Ruissalossa -sarjassa Simo Laine kertoo valkoisesta Laelia ancepsista, jonka Ruissalo on saanut 1955 lahjoituksena Missourin kasvitieteelliseltä puutarhalta. Se ei olekaan mikä tahansa valkoinen leelia, vaan englantilaisen William Bullin puutarhassa 1878 kukkineen puhtaanvalkoisen leelian jälkeläinen, jonka nielussa on vihreää ja keltaista.

Katleijoita pidetään mielestäni vaikeina aivan turhaan, sanoo Maija Nieminen. – Kyllä ne sopeutuvat hoitoomme ja ilahduttavat meitä kukillaan, kunhan muutamat perusasiat ovat kunnossa. Orkideaa ei kannata istuttaa turhaan. Katleijakin istutetaan uudelleen vasta sitten, kun se ei enää mahdu ruukkuunsa tai kun se on jaettva. Uudelleenistutus on katleijoille, kuten useimmille muillekin orkideoille todella kova koettelemus.

Singaporen luonnossa tiedetään kasvaneen alun perin 225 orkidealajia. Orkideat ovat kuitenkin kärsineet metsien häviämisestä, sillä suuri osa lajeista kasvoi rannikon suurissa puissa, joita ei enää ole. Viime vuosina kadonneiksi luultuja lajeja on kuitenkin löydetty uudelleen niin, että lajistossa on nyt 62 orkidealajia.