ORKIDEALEHTI 3/2012

0,00

Orkidealehti 3/2012

Varasto loppu

Kuvaus

 

44 sivua

Kesäkuun orkidea Dendrobium hercoglossum

40 vuotta orkideoita – vaivannäkö palkitsee

”Meilläkin on ollut tuollainen Willamon katleija, vieläpä häneltä itseltään Kulosaaresta ostettu”, kertoivat Eeva-Liisa ja Aapo Pietiläinen juhlanäyttelyssämme katsellessaan Erkki Soinisen kasvattamaa Rhyncholaeliocattleya Déesse ’Willamoa’. Siitä sukeutuikin mielenkiintoinen keskustelu, niin kyseisestä katleijasta kuin muutenkin orkideojen kasvatuksesta.

Tähtikämmekän, Angraecum sesquipedalen,  pölytys onnistui Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Hyppäsimme tuntemattomaan – messukokemus Tampereelta

Häme-Pirkanmaan orkideaharrastajat aloittivat yhteistyönsä näyttävästi. Riitta Halme kertoo tunnelmista orkideoiden neuvontapisteessä – ja mitä kaikkea pitikään tehdä päivien onnistumiseksi.

Kevään yhteistilaus

Saksalaisen Kargen tarhan lista tarjosi tilattavaksi 397 erilaista orkideaa ja lisäksi usein kysyttyä orkideoiden seuralaiskasvia naavatillandsiaa. Jäsenistä 179 käytti tilaisuutta hyväkseen, yhteensä kasveja tilattiin 1217. Minkälaisia orkideoita saatiin?

Orkideat inspiroivat floristia

Tuula Hulkkonen kävi tapaamassa yhdistyksemme jäsentä Saija Sitolahtea.

Lumikuningatar-päivät vihreässä olohuoneessa

Lähes 120-vuotiaan Helsingin kaupungin talvipuutarhan rakenteet olivat peruskorjauksen tarpeessa, joten puutarha oli suljettuna reilun vuoden, helmikuuhun 2012 asti. Olimme menossa viettämään nyt jo kuudensia Lumikuningatar-päiviä maaliskuussa ja tietenkin jännitimme, kuinka kaunottaret olivat selvinneet evakkotaipaleellaan.

Merta edemmäs orkideajahtiin

Retket tuovat orkideaharrastukseen oman viehätyksensä. Vaikka mennäänkin katsomaan orkideoita, toinen puoli ilosta on tutustua muihin harrastajiin – ja puhua orkideoista. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha on oiva retkikohde.

Erikoissaalista juhlanäyttelystä

Ancistrorhynchus cephalotes ja Rhipidoglossum tanneri

Juhlanäyttelyyn sai tilata ennakkoon kasveja eri orkideatarhoilta. Timo Paasikunnaksen ja Alina Kallion Akerne Orchidsilta tilaamat afrikkalaiset orkideat ovat kotiutuneet hyvin, ja kaksi niistä on ehtinyt jo kukkia.

Jumalten ja valtiaiden vanilja

Eurooppalaisen ihmisen ensi kosketus vaniljan kanssa taisi tapahtua 8.11.1519, jolloin atsteekkien hallitsija Montezuma II ojensi valloittajalleen Hernán Cortésille jumalten juomaa, xocolatlia sisältävän pikarin alistumisen merkkinä. Se, että Cortés sylkäisi xocolatlin saman tien suustaan, ei ollut yksin vaniljan syytä. Entä miten vanilja kasvaa meillä?

Suomalaiset Borneon sydämessä

Sampsa Kiianmaa/WWF Suomi

Borneon trooppisia sademetsiä uhkaavat ihmisten toimet: öljypalmun ja nopeakasvuisten puiden viljely, kaivostoiminta ja metsien ryöstöhakkuut. Siksi Maailman luonnonsäätiön Suomen rahasto  on mukana toteuttamassa maailman ehkä merkittävintä sademetsien suojeluohjelmaa, Borneon Sydäntä.

Vaellus Borneon Kinabalu-vuoren huipulle

Matti Niissalo kiipesi 4095 metriä korkean vuoren huipulle Mesilau Gatelta. Koko rankan taipaleen ajan hän jaksoi tähyillä ja kuvata luonnossa runsaina kasvavia orkideoita – ja nauttia muustakin luonnosta ympärillään.

Keväinen Budapest kutsui orkideanäyttelyyn ja kongressiin

Oili Pentinsaari ja Irmeli Heinänen lähtivät EOC:n (European Orchid Council) 15. orkideanäyttelyyn. Valtavasta kuvasadosta mahtui lehteen nelisenkymmentä. Myös kongressin luentojen anti oli monipuolinen ja yllättäväkin. Mitä hyötyä on perunasta ja maa-artisokasta orkideoiden taimikasvatuksessa? Miksi ilmankosteus on parempi asia kuin juurten märkyys? Orkideoita on hyödynnetty liimana, lääkkeenä, koristeena, rahan asemesta. Miten kasvavat eteläisen Afrikan Disa-suvun orkideat? Minkälaisia ovat Vietnamista viime aikoina löydetyt venuksenkengät? Entä millaisissa oloissa orkideat joutuvat sinnittelemään korkealla Perun Andeilla?

Heinäkuun orkidea Paphiopedilum delenatii

Orkideatapahtumia maailmalla ja englanninkielinen tiivistelmä lehden sisällöstä

Yhdistyksen myyntituotteet

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “ORKIDEALEHTI 3/2012”